044 786 6964 *päivystys 24h* asiakaspalvelu@tampereenseudunhautauspalvelut.fi

Hautajaispukeutuminen

20 tammi, 2022

Tuija Kauppinen

Hautajaispukeutuminen

20 tammi, 2022

Tuija Kauppinen

Hautajaisiin pukeudutaan kunnioittavasti vainajan omaisia ja hautajaistilaisuutta varten. Vaikkakin tapana on pukeutua juhlaviin, tummiin ja hillittyihin vaatteisiin, on pidettävä mielessä, että tärkeintä on saapua kunnioittamaan tilaisuutta. Hautajaiset ovat juhlatilaisuus, jossa kunnioitetaan vainajaa ja hänen edesmennyttä elämäänsä.

Naiset pukeutuvat hautajaisiin mustaan leninkiin, jakku- tai housupukuun. Asun tulee olla hillitty ja mielellään pitkähihainen, umpinainen ja leningin vähintään polvimittainen. Kengät, sukkahousut ja käsilaukku myös mustat, mutta pusero voi olla valkoinen. Päällystakki ja käsineet mustat tai tummat, ja lähiomaisella musta suruhattu harsoineen. Naishautajaisvieras voi myös käyttää hattua ja sitä pidetään päässä koko siunaustilaisuuden ajan sekä tarvittaessa myös muistotilaisuudessa.

Miehet pukeutuvat hautajaisiin mustaan, tummansiniseen tai tummanharmaaseen pukuun, jonka kanssa valkoinen kauluspaita, musta solmio, valkoinen taskuliina, mustat kengät ja mustat sukat. Myös päällystakki, käsineet ja hattu ovat mustat, mutta kaulaliina voi olla musta tai valkoinen. Arkunkantajat käyttävät valkoista kaulaliinaa, ja jos käyttävät hattua, paljastavat päänsä laskettuaan arkun hautaan. Muut miehet voivat pitää hatun päässään surusaaton ajan, mutta arkkua hautaan laskiessa hattu otetaan pois päästä.

Lapsille suositellaan yksivärisiä ja tummansinisiä vaatteita ja mielellään tummia päällysvaatteita sekä muistotilaisuuteen tummia sisäkenkiä. Paidat valkoisia ja pikkulapsilla myös sukat voivat olla valkoiset. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla kannattaa huomioida, että vaatteita ja kenkiä kannattaa lainata ystäviltä ja tutuilta. Hautajaisissa ei käytetä koruja, ja tummat lasit ovat sallittuja niin naisilla kuin miehillä.

Tietoja vierasbloggaajasta:

Tuija Kauppinen on bisnespukeutumisen koulutukseen erikoistuneen yrityksen perustaja, tyylikonsultti, kouluttaja ja puhuja. 13 vuoden ajan Tuija K on luonut nais- ja miesasiakkailleen uusia pukeutumistyylejä, kouluttanut ryhmiä, ja hänen yrityksestään on kirjoitettu lukuisia lehtikirjoituksia.

Tampereen Seudun Hautauspalvelut

Tampeereella palveleva hautaustoimisto Tampereen Seudun Hautauspalvelut tukee surun hetkellä. Asiakkaamme voivat luottaa apuumme aina arkuista ja uurnista vainajan kuljetuksiin ja hautajaisjärjestelyihin asti. Annamme tilaa ja aikaa keskittyä surutyöhön.

Vierasblogi | Tuija Kauppinen